tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulu, oi joulu

Aatonaatolle jää aina ihan liikaa tekemistä. Mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa stressaamatta - teen niin paljon kuin ehdin, en yhtään enempää.

Kuusi sai oksillensa piparkakkujen lisäksi pieniä virkattuja pitsiliinoja, jotka ovat itse asiassa yhtä toista projektia varten. Tärkkäsin ne sokerilla, joten voin uusiokäyttää ne sitten kun se on tarpeen. Olen aikaisemminkin harrastanut virkattujen pitsijuttujen tärkkäämistä, tein muun muassa lampunvarjostimen eräälle ystävälle. Alla olevat kuvat ovat vuodelta 2010.


En ole ikinä ollut kiinnostunut tavallisista kimaltelevista koristeista. Innostuin Outin koristenauhasta ja tein itse oman version. Päätin, että hyödynnän tätä ideaa myöhemminkin, johonkin muuhun.


Meillä ei ole kynttilöitä kuusessa. Niitä korvaavat ikkunalaudalla palavat pitkät kynttilät.

Nyt kun olen koristellut ensimmäisen oman kuusemme, askarrellut, paketoinut lahjoja, siivonnut, leiponut piparkakkuja, täyttänyt jääkaapin ruoalla ja sammuttanut kruununi kynttilät viimeistä kertaa, voin istua alas ja nauttia eläkeläisen elämästä.


Tunnelmallista joulua teille kaikille!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Se joululahjoista suurin

Esbo Lucia vietti torstaiaamun kulkueensa kanssa Jorvin sairaalassa. He lauloivat pääaulassa, ruokasalissa ja osastoilla. Kulkue kävi lopuksi vielä yllätyskierroksella.


Lucia kulkueineen saapui eräälle osastolle laulaen, ja toi mukanaan monta pientä lahjaa.


Lahjaa luovuttaessa Lucian poskille vierähti muutama kyynel ja hän sai lohdutukseksi halauksen.


Lucia oli nimittäin saapunut lastenosastolle luovuttamaan sylillisen itse ommeltuja pehmoleluja. Ompelemiseen oli osallistunut paitsi hän itse myös Esbo Lucia 2001.


Lucia-siskot olivat innostuneet Suomen suurin joululahja -kampanjasta ja olivat päättäneet yllättää Jorvin sairaalan lastenosaston väen laululla ja pehmoleluilla. Pehmolelulaumaan kuului muun muassa alla olevat pöllö ja ahven.


Pehmolelujen luovuttamisen jälkeen kulkue toivotti osaston henkilökunnalle rauhallista joulua ja poistuivat laulaen. Lucia kulkueineen toivoi, että rakkaudella ommellut pehmoeläimet pääsisivät jouluksi niitä kaipaavien lasten syliin.


tiistai 17. joulukuuta 2013

Erilainen ompeluprojekti

Viimeisen vuoden aikana olen metsästänyt tietyn sävyistä, punaista kangasta. Sen piti olla punaista, mutta ei liian punaista. Sen piti olla kiiltävää, mutta ei liian kiiltävää. Sävy oli hyvin tarkka, ja kankaan oli laskeuduttava kauniisti. Kankaan piti lisäksi kestää parikymmentä vuotta.

Etsin punaista kangasta Suomesta, Virosta ja Italiastakin. Italiassa oli sopivan sävyinen kangas, mutta se oli joustavaa, mikä ei käynyt kankaan pitkäikäisyysvaatimuksia ajatellen. Tallinnassa kaikki satiinit olivat aivan liian ohuita ja sävytkin olivat liian punaiset. Kävin nettikaupatkin läpi ja tilasin yhden vaihtoehdon, mutta sekin kangas osoittautui liian punaiseksi ja laatukaan ei ollut vaatimuksien mukaista.

Kun päivät lyhenivät, Suomen värivalikoimat muuttuivat ja kangaskauppoihin ilmestyi taas jouluisempia sävyjä. Langat ja nepparit olin jo ostanut Karnaluksista. Eurokankaasta löytyi yhtäkkiä kangasvaihtoehto, ja luulin jo löytäneeni sen oikean, kun yllättäen sain sähköpostilla vastauksen Matan Kankaat -nimisestä liikkeestä - heillä oli joulunpunaista morsiussatiinia valikoimassaan. Kävin hakemassa näytepalat kummastakin vaihtoehdosta ja näytin ne ompeluprojektin tilaajalle.

Ja olihan se Matan Kankaiden vaihtoehto se ainoa oikea! Kangas oli täydellisen väristä, sopivan kiiltävää, tarpeeksi paksua ja kauniisti laskeutuvaa - mitä muuta voi toivoakaan?


Projektin toteuttamista olin suunnitellut jo kauan, olin myös näyttänyt skissejä tilaajalle. Ompelin ensin koeversion, jota kävin myös vilauttamassa tilaajalle. Leikkaamiseen, ompelemiseen, ja silittämiseen meni sitten noin päivä, jonka jälkeen selkä, sormenpäät ja etenkin pää olivat muussina. Jätin tietenkin toteuttamisen viime tippaan, joten oli pakko rykästä koko homma kerralla alusta loppuun...

Halusin panostaa projektiin, sillä kyseessä oli oman paikkakuntani Lucian punainen vyö. Edellinen vyö oli 1990-luvun alkupuoliskolta: hyvin palvelleen mutta kuluneen vyön oli päästävä eläkkeelle ja saatava korvaaja.


Tiesin, että tuijotan vyötä seuraavat kaksikymmentä vuotta, ja suunnittelin ja toteutin sen sitä ajatellen. Poimin edellisestä vyöstä ne piirteet, jotka mielestäni olivat paikkakuntani Lucialle ominaiset ja säilytettävät. Mietin mittasuhteita hyvin kauan. Vyön pitää olla sopusuhtainen, sopia mekkoihin, ja lisäksi sopia hyvin eripituisille neidoille, ja sen tulisi olla säädettävä erilaisten vyötärömittojen mukaan. Monissa kulkueissa kaikilla neidoilla on punaiset vyöt, mutta omalla paikkakunnallani ainoastaan Lucialla on vyö. Myös tämä piti ottaa huomioon vyötä suunnitellessa.


Tavoittelin melko siroa, mutta näyttävää vyötä. Päätin tehdä kaksi vyötä, jotta säätövaraa ei tarvitsisi olla niin paljon, ja jotta olisi pahan päivän tullen olemassa varalla toinen vyö.


Tätä kaikkea suunnitellessa en tietenkään tiennyt, että teen vyön itselleni. Toivon että sinä, ihana lukija, olet saanut nauttia lucianpäivän tunnelmasta!


tiistai 10. joulukuuta 2013

Sukkaa

Opiskelijakämpässämme on hieman ahdasta, joten monta isoa käsityötä ei voi olla kesken samaan aikaan. Nostan ompelukoneen kaapista ruokapyödälle kun ompelufiilis iskee, ja silitysrautakaan ei oikein ole löytänyt hyvää paikkaa. Tämän takia yritän ommella projektit heti valmiiksi, vaikka se on vahvasti luonteeni vastaista (olen ikuisuusprojektien kuningatar).

Ompeluprojektien takia en ole juuri ehtinyt enkä pystynyt neulomaan. Kerron melko kunnianhimoisista ompeluprojekteista myöhemmin lisää, sillä nyt esittelyyn pääsee tuttavien 50-vuotislahjat.

Lupasin jo kesällä neuloa 50-vuotiaille villasukat. Villasukkalahjakorttiin turvaudun usein, kun viime hetken paniikissa yrittän keksiä mukavan lahjan - mutta yleensä toteuttaminen lykkääntyy, niin kuin tälläkin kertaa. Kun pääsin vauhtiin, sukat valmistuivat kuitenkin pikavauhtia.


Lahjan saajat olivat hyvin tyytyväisiä siitä, että he saavat kerrankin mittatilaussukat. Tilasin mitat kummaltakin, ja hyvä niin, sillä miespuolisen lahjottavan jalka oli pitkä ja kapea, kun taas naispuolisen lyhyt ja leveä (kuvassa omat pienet ja kapeat jalat. Alla hyvin paksut villasukat ja löysää sukkaa silti havaittavissa).

Lankana kummassakin parissa on seiskaveikka. Neuloin ensin viininpunaiset sukat, jonka jälkeen käytin jämät toisien sukkien raitoihin. Näin sain kerän harmaata lankaa riittämään, vaikka ehdin huolestua, ettei lanka riittäisi.


 Viininpunaisissa naisten sukissa on silmukoita melkein yhtä monta kuin miesten sukissa, ja varressa niitä on saman verran kuin miesten sukissa, sillä lahjottavien nilkkamitat olivat jotakuinkin samat. Kavensin siis pois osan silmukoista pitsikuviossa, jotta varsi olisi tarpeeksi väljä. Tein yläreunaan ainaoikeata ja varren alaosaan viisi kierrosta takareunasta neulottua resoria, ettei varsi olisi kuitenkaan ihan lötkö. Jotta sukka istuisi leveään jalkaan ja nilkkaan, neuloin tavallista pidemmän kantalapun, ja näin myös kavennusosa on melko pitkä. Kummassakin parissa on vahvistettu kantalappu ja pyöreä kantapää, ja sädekavennus.

Sukat, joissa ripaus pitsiä

Ohje: ei ole, silmukkamäärä varressa 56 ja jalkaterässä 52, projekti Ravelryssä
Lanka: Novitan 7 veljestä, n 135 g
Puikot: 3,5 mm

Harmaita sukkia en ala esitellä sen enempää. Mainittakoon vain että kokeilin vahvistetun neuleen jatkamista myös kantalapun jälkeen. Katsotaan onko tämä hyvä käytössä. Minun sukkani kuluvat ensin kantapään alta puhki, mutta ehkä kävelen jotenkin hassusti?


Olen minä vähän muutakin neulonut, tässä pieni vinkki! Hyvää joulun odotusta kaikille, älkää ryhtykö liian kunnianhimoiseen joululahjojen tekoon! ;)



tiistai 3. joulukuuta 2013

Piparkakkujen koristelun ABC

Luin sunnuntaina Outin Harmaata arkea -blogia ja törmäsin taas huonoihin kokemuksiin pikeerin sekoittamisesta ja sen myötä myös piparkakkujen koristelemisesta.

Olen aina ollut innostunut piparkakkujen koristelija ja piparkakkutalojen rakentaja. Viime vuosina piparkakkutaloja on vuosittain syntynyt yli 10 kpl, lähinnä lahjaksi sukulaisille. Pikeerin valmistaminen on kantapään kautta opittua, suhde nesteen ja tomusokerin välillä on hyvin tarkka, niin kuin monet ovat huomanneet.


Olen vuosien varrella oppinut täydellisen suhteen. En ole mitannut aineksia kulhoon, vaan oppinut tunnistamaan toimivan koostumuksen. Noin kolmena edellisenä vuotena olen tehnyt pikeerin kananmunanvalkuaisen, tomusokerin ja limen tai sitruunanmehun sekoituksena. Lime tai sitruuna on vapaavalintainen, mutta tuo mukavasti pikeeriin makua ja raikastaa koristellun piparkakun makua huomattavasti.

Outi pyysi minua jakamaan kokemukseni, ja siksi jaan teille nyt Piparkakkujen koristelemisen ABC:n.

Ensinäkin, kaikki ohjeet ovat aina tuottaneet makuuni aivan liian juoksevan pikeerin. Sen pitää olla paksua, mutta silti melko helposti sekoitettavaa. Pikeeriä pitää pystyä puristamaan pussista helposti, mutta se ei silti saa olla liian valuvaa. Koristeleminen on helppoa silloin, kun pikeeri tarttuu piparkakkuun hyvin, ja kun koristelemisen voi aloittaa ja lopettaa ongelmitta.

Tämän ohjeen satsi on melko suuri mutta kätevä, sillä jos käytän munanvalkuaista käytän mielläni kokonaisen munanvalkuaisen. Tämä pikeerimäärä riittää siis moneen piparkakkutaloon, riippuu tietenkin koristelijan tyylistä ja mieltymyksistä, mutta alla olevan koristelemisen määrän mukaan pikeeri riittää arviolta ainakin kolmeen taloon. Itse talot olen aina koonnut kuumalla sokerilla - sulatan kidesokeria rautapannussa varovasti niin, että sokeri sulaa ja on juoksevaaa, mutta ei tummene eikä siis pala. Silloin se ei myöskään maistu niin pahalta. Puhdistan pannun ja uusin sokerin heti, kun tuntuu että se on tummunut liikaa, eli kaadan pannuun vettä ja kuumennan, kaadan pois, ja vips pannu on pudas ja voin tehdä uuden satsin kuumaa sokeria.

Kokoan ensin talon yhteen, jonka jälkeen koristelen sen. Vasta tämän jälkeen kiinnitän talon kuumalla sokerilla alustaan. Näin voin käännellä taloa miten haluan ja saavutan hyvän koristelukulman myös todellisuudessa kalteville pinnoille.


Sitten pikeerin ohjeeseen. Sekoitan ensin munanvalkuaisen ja limen tai sitruunanmehun keskenään kunnes lisään tomusokerin desilitra kerrallaan. Lisää siis kulhoon ensin munanvalkuainen (tänään lisäämäni valkuainen painoi 35 g), ja 2 tl limen tai sitruunan mehua. Sekoita nämä, ja lisää sitten tomusokeria desilitroittain yhteensä 4,25 dl.

Kaada sitten seos joko muoviseen kertakäyttöpursotinpussiin tai paksuun pakastepussiin. Tähän tarvitset ehkä kaverin apua - seoksen kaataminen pussiin on melko hankalaa yksin. Itse rullaan yleensä pussin suun auki, jolloin vältyn koko pussin sotkemisesta. Solmi pussin aukko niin, ettei pussiin jää ilmaa.


Leikkaa sitten pussin kulmaan reikä. Aukon koko on tietenkin mielipidekysymys. Olen itse tykästynyt melko pieneen, noin kolmen millin kokoiseen (mitattu, kun aukko on "lättänä"). Kannattaa ensin leikata liian pieni reikä, jota tarpeen mukaan voi suurentaa. Ota myös huomioon, että aukko muuttuu hetken käytön jälkeen pyöreämmiksi. Aukko myös venähtää hieman pursottamisen myötä. Mutta jos leikkaat liian ison reiän, voit aina siirtää pikeerin uuteen pussiin. Jos pussissasi on "saumavara", sitä kannattaa trimmata niin, ettei se sotke koristelujasi - leikkaa sauma viistoon aukkoa kohti.

Ja sitten koristelemaan! Parhaan tuloksen saat, jos annat paistettujen piparkakkujen odottaa hetken ennen koristelua. Itse odotan yleensä seuraavaan päivään. En tiedä onko tämä vain minun harha, mutta minusta tuntuu että liian tuore piparkakku värjää sokerin. Ainakin vastapaistettu piparkakku sulattaa sokerin!

Kun koristelet, huomaat nopeasti että pikeeri jää omista liikkeistäsi hieman jälkeen. Eli jos esimerkiksi koristelet piparkakkutäden, sinun tulee jatkaa pursottamista hieman kulman jälkeen, sillä koristelukorkeus vaikuttaa pursottamiseen huomattavasti. Aloitan itse pursottamisen niin, että pussin pää on kiinni koristeltavassa piparkakussa. Sitten nostan pussin pään noin senttimetrin korkeuteen. Lopetan myös niin, että vien pursottimen pään kiinni piparkakkuun. Näin saan skarpin alun ja lopun sekä kaunista viivaa ja kaarta - jos pursottimen pään pitää kiinni piparkakussa koko ajan, pienet värähtelyt näkyvät koristelussa heti. Pikeerin pinta kuivuu melko nopeasti, mutta suosittelen odottamaan vuorokauden, kunnes esimerkiksi pakkaat koristellut piparkakut purkkiin päällekäin.

Pussia voi säilyttää pari päivää jääkaapissa, jonka jälkeen se jähmettyy hieman ja koristelusta tulee vaikeampaa. Voit siis laittaa pussin jääkaappiin ja jatkaa koristeluhommia seuraavana päivänä. En suosittele tekemään kerralla isompaa satsia pikeeriä, sillä isompaa pussia on hankala käsitellä ja pikeeri kovettuu, jos sitä ei käytä. Tästä annoksesta riittää kyllä parille päivälle tekemistä! ;)


Koristelukarkkeina käytän melko perinteisiä karkkeja. Ranskanpastillit ovat aina olleet hitti. Käytän paitsi Fazerin pastilleja myös Pirkan, sillä väreissä ja pastillien koossa on huomattava ero. Fazerin pastillit ovat isompia ja värit hyvin kauniin pastelliset. Pirkan värit - etenkin pinkki - ovat kirkkaammat ja pastillit hieman pienemmät. Pirkan pastilleja ostan oikeastaan lilojen pastillien takia. Toinen karkkityyppi johon olen tykästynyt on Mariannerae. Rae ei vie piparkakussa yhtä paljon tilaa kuin ranskanpastilli, mutta piparkakkutalojen koristelussa rae on huomattavan paljon vaikeampi kuin ranskanpastilli, sillä tarttumispintaa on vähemmän ja muoto on pyöreä. Rae lähtee siis rullaamaan tai valumaan helpommin kuin pastilli. Viime vuosina keksin käyttää myös kultaisia palluroita, Dr. Oetkerin pehmeitä sokerihelmiä. Eivät ne pehmeitä ole, mutta tähän tarkoitukseen hyvät.


Ja näillä mennään. Kokeilkaa tekin, ja vinkatkaa kokemuksistanne minulle tänne blogiin!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Illuusio

Kun näin Suppiksen tekemät Kuutio-villasukat, ajattelin, että tämä kirjoneulemalli sopii veljelleni kuin nakutettu. Hänen tyylinsä on perinteisen, maanläheisen ja tyylikkään välimaastossa.

Langan valitsimen oli sitten hyvin vaikeata. Jo syyskuun alussa Karnaluks-reissulla yritin löytää tähän tarkoitukseen täydellisen yhdistelmän, mutta se osoittautui aivan mahdottomaksi tehtäväksi. Olin vakuuttunut siitä, että harmaan tulee olla väliharmaa tai ehkä sitä hieman vaaleampi, ja että toisen langan värin pitää olla murrettu. Lisäksi halusin, ettei kontrasti värien välillä olisi liian suuri. Niin, ja yhdistelmä ei missään nimessä saanut olla tylsä.

Kävin hetken mielenjohteesta Soukan Menitassa ostamassa villasukkalankoja (kodin varastot eivät yllätys yllätys miellyttäneet...) ja katsastin samalla Sisu-hyllyn. Ja siellä se oli, aivan täydellinen väriyhdistelmä!


Perinteinen illuusio

Malli: idea varastettu täältä ja täältä (oma projekti Ravelryssä täällä)
Lanka: SadnesGarn Sisu keltaoranssi 33 g, ja harmaa 54 g
Puikot: 2,50 mm ja 3,00 mm
Silmukkamäärä: resorissa 72 s, itse tumpuissa 71 s ja peukuissa 30 s

Aloitin tumppujen neulomisen heti. Ja ne valmistuivat aika nopeasti. Tietenkin homma kyllästytti loppua kohden, mutta toisen tumpun/sukan/hihan/peukun syndroomalla varustettuna tämä oli odotettavissa.


Aika koukuttava mallikerta kuitenkin oli, ei voi muuta sanoa. Ja mielestäni kuutioilluusio näyttää hauskalta pystyraidan kanssa, samanlaisena kuin Suppis sen teki. Ystävän Valtaaja-lapasista oppineena keskityin hieman enemmän peukalon silmukoita poimiessa, tällä kertaa ne onnistuivat paljon paremmin.


En voinut kokeilla tekelettä veljen käsiin, joten koko oli aika pitkälti harkittujen kavereiden käsien koon mukaan tehty. Isoiksi ne tietenkin sitten osoittautuivat, mutta sisälle mahtuu tarpeen mukaan vielä "sisälmykset", eli DROPSin Alpacasta neulotut perustumput jotka lämmittävät käsiä, mutta eivät kulu toisen parin sisällä. Minulla on ollut omien Sisusta neulottujen tumppujen alla samat sisälmykset nyt varmaan jo neljän talven ajan!

Nämä olivat synttärilahja veljelleni, ja tietenkin myöhäinen sellainen. Vaikka eihän veli olisi mitään tumpuilla tehnyt elokuussa. ;)

Nyt jatkan taas supersalaisten projektien parissa!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Muistutus

Opiskelun myötä vapaa-ajalla piirtäminen ja maalaaminen on jäänyt hieman taka-alalle - sitä saa nimittäin tehdä aivan tarpeeksi, ja usein lisäksi hirveällä kiireellä ja hieman sinne päin.

Eräs kuoronjohtaja täytti tänä vuonna pyöreitä ja päätti sen kunniaksi järjestää konsertin ystäviensä kanssa. Me konserttiin pääsevät kuorolaiset päätimme järjestää hänelle yllätyksen, sillä hän on todellakin panostanut tehtäväänsä kuoronjohtajana. Halusimme antaa hänelle jotakin, joka muistuttaisi häntä tehtävänsä tärkeydestä.


Niinpä ehdotin tytöille että maalaisin hänelle taulun. Tiesin heti mitä hänelle maalaisin.


Skissailin ensin lyijykynällä akvarellipaperille suuntaviivat. Lyijykynällä skissaaminen on mielestäni ihan ok, kunhan pitää huolen siitä, että pystyy peittämään jäljet.


Teippasin paperin kiinni pöytään maalarinteipillä. Tällä kertaa alustana oli leikkausalusta. Maalaamiseen tarvitsen tietenkin vesivärien, vesikupin ja pensseleiden lisäksi sottapaperin (mieluiten samaa paperia kuin maalauksessa) ja talouspaperin tai rätin, johon voin pyyhkiä liian märän pensselin.


Ensin on maalattava vaaleimmat sävyt, sillä väri leviää helposti reunoilta ja yllätyksiä ei tällaisessa tilanteessa kaivata.


Maalaus näyttää aluksi aivan naurettavalta, mutta kun värit pääsevät paperille, tilanne paranee loppua kohti. Vaikka tilanne vaikuttaa joskus toivottomalta, pystyy akvarellimaalauksen usein pelastamaan, jos vain tietää missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä. Eikä turhaudu.


Tasaisten taustojen maalaaminen on hyvin vaikeaa, etenkin jos etualalla on jotakin, joka pirstaloittaa taustaa. Siksi lähdin tämänkin kohdalla sille linjalle, etten yrittänytkään saada taustasta tasaista. Tällaiseen jälkeen pyrkiessä kannattaa ensin kostuttaa paperi vedellä maalattavalta alueelta. Sitten voi tuputtaa väriä pensselillä, se leviää mukavasti kosteaan paperiin.


Tausta on siis maalattu märälle paperille, ja muut osat kuivalle. Olen viime aikoina ollut laiska ja viimeistellyt akvarellimaalaukset arkivoinnin kestävillä tusseilla. Kunhan käsi ei tärise, tussilla saa hyvin tarkkaa jälkeä aikaan (yllä kuva ilman tussia, alla tussilla).


Minulla on ajoittain käytössä passepartoutleikkuri, joka on äärettömän kätevä. Sillä leikataan siis kehykseen tuleva pahvi, passepartout tai paspis, niin kuin monella on tapana sanoa. Paspiksen valinta on usein hyvin vaikea, sillä suunnitelmat menevät aina uusiksi paspishyllyn valikoimaa katsellessa. Tällä kertaa minulla ei ollut valmista maalausta mukana kaupassa, joten otin varmuuden vuoksi mukaan kaksi eri vaihtoehtoa. Ylimääräsille paspiksille tuppaa olemaan käyttöä juuri silloin, kun niitä ei ehdi kävästä ostamassa!


Ensin oli puhe mustavalkoisesta taulusta, mutta päädyin kuitenkin kevyeeseen sävytykseen, sillä mustavalkoisena siitä olisi tullut liian kylmä, tylsä ja ennen kaikkea synkkä. Halusin, että kynttilät olisivat kokonaisuudessa vaaleimmat, ja siksi kehys on luonnonvalkoinen ja paspis myös, joskin se on vähän helmiäsen tapaan valoa heijastava. En olisi ikinä kuvitellut valitsevani tällaista paspista, mutta tähän se sopi maniniosti.


Sitten käärin sen paperiin, solmin kivan nauhan ja annoin pois.


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Nyt ulos lehtiä poimimaan!

Joku sanoi joskus että olisi hyvä tehdä jotain uutta joka päivä. Ystäväni järjesti eilen synttäribileet ja keksin kokeilla jotain uutta. Tein hänelle syyskimpun, kimpun vaahteranlehtiruusuja, nimittäin! Pyysin kaverin mukaan askartelemaan, ja kyllä lehdistä tuli ruusuja, mutta aika säälittävän näköisiä ne ensimmäiset olivat! Onneksi oli jo ilta eikä pimeistä kuvista tullut yhtään mitään, joten sain hyvän syyn olla näyttämättä niitä teille. Hah!

Tänään kävin taas ulkona, hieman paremmassa valaistuksessa kuin eilen katuvalojen alla, jolloin en erottanut edes värejä toisistaan. Pimeässä ja kiireessä oli vaikea löytää vaahteroita, mutta tänään auringonpaisteessa niitä olikin joka paikassa. Lehtiä keräessäni aivan ällistyin kuinka kauniin värisiä lehtiä on olemassakaan. Osa olivat aivan vaaleankeltaisia, osa banaaninkeltaisia, osassa keltaisista lehdistä punaiset ruodit, osa lehdistä melkein viininpunaisia, osa vihreä-puna-keltakirjavia ja osa melkein pilkullisia.


Ensin ajattelin että aivan yksiväriset ruusut olisivat tylsiä ja että kirjavista lehdistä tehdyt ruusut olisivat liian sekavia, mutta totesin, että kaikki toimii, kunhan lehdet ovat keskenään sinnepäin samanvärisiä. Eriväristen lehtien yhdistäminen ei käy niin vain, sillä yksittäiset lehdet korostuvat mielestäni liikaa. Mutta ruusu, jolla on "liukuväri" toimii mainiosti. Keltapunaiset ja viininpunaisesta vihertävään vaihettuvat ovat ehkä omat lempparit.


Netistä löytyy paljon hyviä ohjeita vaahteralehtien askartelemiseen, mutta laiskana ihmisenä tein virheen ja katsoin ohjetta hieman liian vähän. Ensimmäisitä yrityksistä tuli aika järkyttävät. Totesin nopeasti että keskimmäisten lehtien tulee todellakin olla pienet ja uloimpien suuret, sillä muuten keskiosa nousee helposti. Tehdessä pitääkin välillä vähän painella keskiosaa alas, jotta ruusu pysyy muodossaan.

Yllätyin, sillä ruusujen tekeminen oli vaikeampaa kuin luulin, myös näppärille maisema-arkkitehtiopiskelijoille. Keskiosan nousemisen lisäksi pitää koko ajan pitää huolta että pitää jo käärityistä lehdistä tiukasti kiinni, sillä melko liukkaat lehdet karkaavat helposti. En myöskään jaksanut huolehtia siitä, että vartena toimiva keppi pysyisi rullattujen lehtien sisällä ruusun tekemisen ajan (juu yritin kyllä ja totesin mahdottomaksi tehtäväksi), vaan päätin tökätä sen jälkeenpäin jo käärittyyn ruusuun, mikä ei tietenkään ollut mitenkään yksinkertaista. Leikkasin lehtien varret paria senttiä lukuunottamatta, jotta sain kaikki lehdet teipattua kiinni tikkuun. Minulla ei ollut vihreätä teippiä joten käytin maalarinteippiä, eihän se sieltä kimpun seasta näy! ;) Kimppuun laitoin myös noin viisi pientä oksaa haapaa tuomaan keveyttä.


Ja olihan tämä ruusujen tekeminen äärimmäisen koukuttavaa! Melkein kuin neulominen. Eli hop hop käsistä sopivan näppärät ja kärsivälliset tyypit, ulos lehtiä poimimaan!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tiima - ensimmäinen ohjeeni!

Viime aikoina on ollut jännittäviä ja salaisia projekteja käynnissä täällä minun kotonani. Olen paitsi neulonut myös kirjoittanut ohjetta - tämä erittäin hitaasti edistyvä puolen vuoden taipaleeni tuotti vihdoin tuloksia, ja pääsin julkaisemaan ensimmäisen ohjeeni!

Ikuisuusprojekteista puheen ollen, ensimmäiset versiot syntyivät jo melkein kaksi vuotta sitten, ensin siskolle neulottu istuva pipo.


Sitten neuloin itselleni vuorillisen version, joka on hieman löysempi. Lankana käytin Pirkanmaan ohutta Pirkkalankaa, ja vuorina toimi Garnstudion DROPS Alpaca. Tämä valmistui tammikuussa 2013, mutta oli noin vuoden työn alla.



Kevättalvella neuloin kolmannen version, ja neuloessa kirjoitin samalla ohjetta. Valkoinen versio pääsi jo keväällä käyttöön.




Islantilainen Kristín tarjoutui jo tammikuussa testineulojaksi. Kun sain karkean luonnoksen aikaiseksi, lähetin sen Kristínille. Hänen lisäksi testineuloin ohjeen itse, ja niin syntyi musta versio.



Ja tässä se nyt on! Ensimmäinen, ikioma ohjeeni! :)

Tiima

Ohje: oma, Ravelryssä myynnissä täällä!
Lanka: Garnstudio DROPS Alpaca tai Garnstudio DROPS Baby Alpaca Silk
Puikot: 2,5 mm ja 3,0 mm

Ja kuulkaas, tämä on älyttömän jännittävää!!